Teksti: Merja Haverinen / Kuva: Laura Vesa

Johanna tietää, mitä pysäköijä tarvitsee

Johanna Lehtisen mukaan pirkanmaalaiset ovat ennakkoluulottomia asiakkaita.

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Johanna Lehtinen ja työskentelen Finnparkilla palveluasiantuntijana Moovy-tiimissä.

Moovy on pysäköintisovellus,joka otettiin viime keväänä käyttöön Tampereella. Olen ollut mukana kehittämässä sovelluksen asiakaskokemusta, eli selvittänyt asiakkaiden kanssa, miten sovellusta käytetään pysäköintiin ja miten sitä voisi kehittää.


Mikä on yleisin kysymys, jonka asiakkaat sinulle esittävät?

Moovyssa askarruttaa eniten, miten toimia, kun perheessä on usea Moovy-käyttäjä tai monta autoa. Kaikilla käyttäjillä tulisi ensinnäkin olla puhelimessa oma Moovy-sovellus.

Maksukortti voi olla usealla käyttäjällä sama ja yhden tilin alle voi lisätä perheen kaikki autot rekisteritunnuksella.

Saman Moovy-tilin alla olevilla autoilla voi olla vain yksi hallipysäköinti kerrallaan käytössä, mutta katupysäköinti onnistuu usealla autolla yhtä aikaa.


Millaisia asiakkaita pirkanmaalaiset ovat?

Pirkanmaalaiset ovat loppujen lopuksi aika ennakkoluulottomia ja ottavat uutta vastaan kiinnostuneesti. Esimerkiksi Ratinan kauppakeskuksen pysäköinti on löydetty hienosti.

Samoin Moovy on saanut hirmu hyvän vastaanoton ja suorastaan poikkeuksellisen hyvää palautetta.


Miten irtaudut töistä?

Minulla on kaksi koiraa, valkoinen kääpiösnautseri Heppu ja karkeakarvainen mäyräkoira-mix Kaneli. Niiden kanssa on ihana lähteä metsään Reuharinniemeen, Pyynikille tai Teivoon, nauttimaan ulkoilmasta. Ne pistävät minut liikkumaan kolme kertaa päivässä, kelistä huolimatta!


Mikä on omassa arjessasi parasta Tampereen kaupunkiseudussa?

Koiraihmisenä tykkään siitä, että meillä on mahtavat ulkoilumaastot. Ja onhan täällä loistavat julkiset kulkuyhteydet! Bussit ja junat kulkevat ja jopa lentokenttä on lähellä.

Lisäksi Tampereella on hirveästi erilaisia tapahtumia. Olen monena vuotena viihtynyt Tammerfesteillä kaikki kolme päivää.