Teksti: Mari Vehmanen / Kuva: Laura Vesa

Jopo kuljettaa #kakkaputkimiestä

Marko Männynsalo kiittää tamperelaisia kärsivällisestä suhtautumisesta siirtoviemärityömaiden liikennejärjestelyihin.

Marko Männynsalo pyöräilee työpäivänsä aikana toimiston ja työmaiden väliä.

Mikä on työnkuvasi?

Somessa olen kutsunut itseäni kakkaputkimieheksi, mutta virallisesti toimin siirtoviemäriurakoiden projektipäällikkönä Tampereen seudun keskuspuhdistamohankkeessa. Vastaan siis kokonaisuuden etenemisestä. Sukkuloin päivittäin toimiston ja työmaiden väliä, mihin polkupyörä on osoittautunut loistavaksi kulkupeliksi.

Mikä on työssäsi antoisinta?

On tosi mielenkiintoista päästä mukaan näin ainutlaatuiseen projektiin. Tämä hanke vaikuttaa vielä vuosikymmenien kuluttua kaupunkikuvaan ja asumiseen.

Jätevesiä ei enää tulevaisuudessa vatkata maan pinnalla keskustan kupeessa vaan syrjempänä kallion sisässä.

Miten asukkaat ovat suhtautuneet?

Ylivoimaisesti eniten ihmisiä tietysti kiinnostavat liikennejärjestelyt. Parhaillaan siirtoviemäriä vedetään Hatanpään sairaalan lähistöllä ja Nuolialantien varressa, minkä varmaan jokainen näillä alueilla asuva ja asioiva on huomannut. Lisäksi vesillä liikkujat ovat voineet Raholassa nähdä, kun putkea viedään Pyhäjärven pohjaan. Asennoituminen on ollut kärsivällistä. Asukkaat tuntuvat ymmärtävän, että kyse on välttämättömästä työstä ja että haitta on vain väliaikainen. Kiitokset tästä kaikille!

Miten vapaa-aikasi kuluu?

Tykkään liikkua: lenkkeilen, pyöräilen ja käyn salilla. Lisäksi vastikään hankittu koiranpentu pitää kiireisenä.

Mikä on parasta Tampereessa?

Pidän siitä, miten kaupunki kasvaa ja kehittyy. Tampereella on mukavan myönteinen ilmapiiri ja paljon nuoria.

www.keskuspuhdistamo.fi

Julkaistu 2.11.2020