Teksti: Saara Ignatius / Kuvat: Rami Marjamäki

Kaupinmetsän Venla

Kun Venla Harju harjoittelee suunnistuksen MM-kisoja varten, menee hän metsään. Kun hän tarvitsee omaa aikaa, menee hän metsään. Metsän läpi taittuu myös hänen työmatkansa.

Metsä ja erityisesti juuri Kauppi–Niihaman metsä on suunnistaja Venla Harjun lempipaikka. Hän on Instagramin nimimerkkiä myöten läpeensä metsän Venla.

Harju työskentelee Tampereen yliopistossa bioteknologian väitöskirjatutkijana ja on nyt äitiysvapaalla. Hänen esikoistyttärensä syntyi lokakuussa 2018. Suunnistaja, äiti ja huippu-urheilija ottaa tarvittaessa tyttärensä mukaan treeneihin.

– Treenit ovat lähteneet hyvin käyntiin. Treenaan noin 8–12 tuntia viikossa. Muun harjoittelun lisäksi tulee paljon vaunukävelyä, Harju nauraa.

Venla Harjun arjen punainen viiva kulkee Kaupista Niihaman kautta Tampereen yliopiston bioteknologian laitokselle.

Tavoitteita ja joustoa

Ensi kesän tavoitteet ovat nyt kirkkaana mielessä. Isoin tavoite on mitali suunnistuksen MM-kisoissa elokuussa Norjassa. Kesäkuussa kisataan suunnistuksen maailmancup Helsingissä, ja sen jälkeen Harju suuntaa Tampereen Pyrinnön joukkueessa Kangasalle, Jukolan Venlojen viestiin.

Jukolan muistot saavat Harjun hymyilemään. Vuosi sitten hän osallistui Venloihin äitins. kanssa samassa joukkueessa. Se kuvastaa Harjun mukaan Jukolaa ja Venlojen viestiä: tärkeintä on yhteishenki.

Huippu-urheilijalle yhteishenki tulee positiivisena lisänä muun tekemisen päälle. Uupumusoireista aikaisemmin kärsinyt Harju tarkkailee nykyään, että ankara suorittaminen pysyy raameissa.

Suunnistus on todellista tarkkuutta vaativa laji, jossa tunnollisuudesta on hyötyä. Mutta myös joustoa tarvitaan.

Mitä muuta?

– Keskittymiskyky on suunnistuksessa oleellinen. Menestynyt kilpaura edellyttää myös hyvin toimivaa arkea, jotta keskittymisen voi kohdistaa oikein.

Tampereella homma pelittää

Harju on Nurmissa syntynyt, Sammon lukiossa ja Tampereen yliopistossa opiskellut, Itä-Tampereella kotiaan pitävä täystamperelainen.

– Täällä kaikki toimii, hän kuittaa.

Erityisesti jätehuolto kerää tarkkaan kierrättävältä Harjulta kiitosta.

– Kun reissaa ulkomailla, tajuaa aina ihmetellä Suomen siisteystasoa.

Palataan takaisin metsään. Harjulle erityisen tärkeä Kaupin latureitti kätkee polkujen lomaan paljon muistoja.

– Pienenä pääsin muutaman kilometrin hiihtopyrähdysten jälkeen Niihaman Majalle mehulle. Se oli mahtava palkinto. Samaa reittiä olen sittemmin kulkenut kouluun ja töihin.

Kauppi–Niihaman metsän latureitin varrella elävät toiveet mitaleista, hiki virtaa ja ajatukset tuulettuvat.

Kolme asiaa, joista luovun:

  1. Trendit. Joka kaudelle en tarvitsisi uusia varusteita ja vaatteita. Samoilla pärjää hyvin useamman vuoden!
  2. Oma sauna. Tarvitseeko jokaisessa asunnossa tosiaan olla oma sauna?
  3. Jokapäiväinen lihansyönti. Tämän muutoksen olenkin jo osittain toteuttanut.

Venla Harju

Syntynyt Tampereen Nurmissa, täystamperelainen.
Työskentelee väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistolla bioteknologian laitoksella.
Tavoittelee mitalia suunnistuksen MM-kisoissa Norjassa elokuussa.
Osallistuu Tampereen Pyrinnön Punahilkoissa Kangasala–Jukolan Venlojen viestiin 15.–16.6.2019.

Suunnistaja Venla Harju kuvattuna maaliskuussa 2019 Niihamaan majalla. Kuva: Rami Marjamäki.
Venla Harjun mitalitavoitteet ovat selvänä mielessä Kauppi-Niihaman metsissä treenatessa.