Kolumni: Harppiympyrän sisältä löytyi valtava kapasiteetti

Muutama vuosi sitten kokoonnuimme Tampereen tapahtumatoimijoiden kesken Tampere-talolle tavoitteenamme rakentaa Tampereesta yhä kiinnostavampi tapahtumakaupunki. Analysoimme maailman vetovoimaisimpia kaupunkeja.

Visioimme katettuja katuja, asemaseudun kokonaisvaltaista uudistamista ja jopa keskustan siirtämistä. Suunnittelu keskittyi paljon siihen, mitä pitäisi vielä kehittää. Tyytymättömyys olemassa olevaan tilaan on hyvä kehityksen moottori. Kaikille yhteistä oli voimakas tarve löytää konkreettisia ratkaisuja. Juuri tapahtumallisuus ja elämykset ovat menestyneimpien maailman kaupunkien taustalla.

Meille Tampereen seudulla se kelpaa. Kongressivieraat käyttävät keskimäärin 475 euroa vuorokaudessa vieraillessaan Suomessa. Urheilukisa- ja festivaalivieraat ovat lähes yhtä anteliaita. Vieraat tuovat osaamista ja uusia mahdollisuuksia yrityksille sekä organisaatioille.

Eräs suunnitteluryhmän jäsen pyysi meitä katsomaan harpilla piirtämänsä karttaympyrän sisälle: ”Tämän ympyrän sisällä, puolentoista kilometrin säteellä on kahden vuoden päästä uusi monitoimiareena, Pohjoismaiden suurin, palkittu konsertti- ja konferenssikeskus,

yhden Pohjoismaiden suurimman yliopiston pääkampus, lukuisia muita upeita tapahtuma- ja juhlatiloja, useita ostoskeskuksia, lukemattomia ravintoloita sekä tuhansien huoneiden hotellikapasiteetti ainakin kuudessa eri hotellissa.

Jengi meni hiljaiseksi. Sitten aloimme toimia, kuten meillä Tampereella on tapana. Tampere CED eli Tampere Events District -konsepti ja tuotteistus rakennettiin hetkessä. Alueen toimijat kontaktoitiin mukaan.

On hämmästyttävää, että alueella on todella 2 150 huoneen hotellikapasiteetti, 200 erilaista tapahtumatilaa ja vähintään 70 ravintolaa 10 minuutin kävelymatkan sisällä.

Maailmanluokan tapahtumakaupunki.

Hiljattain eräs tamperelainen kertoi iloisena, kuinka oli konferenssin aikana päässyt yllättäen nauttimaan maailmanluokan konsertista, jota ei koskaan tule unohtamaan. Tuskin maltan odottaa, mistä kaikesta kevään MM-kisavieraat pääsevät nauttimaan.

Paulina Ahokas on Tampere-talon toimitusjohtaja, joka innostuu ihmisistä. Hänelle kulttuuri, koulutus ja tasa-arvo ovat ratkaisu maailman viheliäisimpiin ongelmiin.

Julkaistu 20.4.2022