Teksti: Saara Ignatius / Kuvat: Rami Marjamäki

Kun kiire vie, täytyy kulkuyhteyksien toimia

Lari Halme tietää, missä on yksi Tampereen komeimmista näkymistä. Maisemaa on pakko pysähtyä ihailemaan edes hetkeksi, vaikka työt vievät miestä tänä syksynä moneen eri suuntaan.

Näyttelijä Lari Halme on juuri päässyt Tampereen Teatterissa syksyllä esitettävän Leo Tolstoin Anna Karenina -näytelmän kiivastahtisista harjoituksista. Puhelimeen vastaa energinen mutta hengästynyt mies.

– Kovaa vauhtiahan tässä edetään, Halme kertoo 25. lokakuuta ensi-iltansa saaneesta näytelmästä.

Pyöritys on kovaa meneillään olevien Cats- ja Sade­mies-esitysten, Anna Kareninan valmistelujen ja tv-kuvausten välillä. Niin vauhdikasta, että Halme on herännyt aamuseitsemäksi maskeeraustuoliin Tampereella kuvattavaa tv-sarjaa varten, viettänyt aamun kuvauksissa ja kiirehtinyt kuvausten välillä keskustaan harjoituksiin.

Työmatka kulttuurimaiseman läpi

Kun välittömät kiireet repivät miestä eri suuntiin, toimiva liikenne on tärkeää. Halme kulkee päivittäin Petsamosta Tammelan torin läpi Tampereen Teatterille. Matka taittuu parhaiten pyörällä. Tällaisina kiireisinä päivinä vaihtoehdoista viimeinen, eli oma auto, on käytössä.

Reitti kodista töihin päättyy teatterin pukuhuoneeseen, josta avautuu näkymä Tammerkoskelle.

– On muuten yksi kaupungin komeimpia näkymiä! Ra-kastan Tammerkoskea.

Kestävien valintojen tekeminen puhuttaa Halmeen perheessä. Luontoa tulee kunnioittaa. Ehkä siksi miehen on myös helppo nauttia punaisena ja oranssina ohitse vilisevistä syysmaisemista.

Karttakuva näyttelijä Lari Halmeen arjen kannalta tärkeästä reitistä.

Palvelut sen kun paranevat

Halmeen mukaan Tampere on parantanut juoksuaan koko ajan muun muassa kaupunkilaisille tarjottavien palveluiden suhteen.

– Täällä on mielestäni herätty hienosti kansainväliseen meininkiin, mistä kertoo tämä ratikkahanke. Koska työt vievät usein Helsinkiin, on raideliikenne tällöin ykkösvaihtoehto liikkumiseen.

Halme muistelee, että vielä 15 vuotta sitten Tampere–Helsinki-väliä säännöllisesti suhaavaa pidettiin kummallisena. Eipä pidetä enää.

– Bussilinjoista käytän tasan kahta. Toisella kuljen Tohloppiin ja toisella Petsamosta töihin teatterille.

Kolmas talo Petsamossa

Lari Halme muutti Tampereelle hieman yli 20 vuotta sitten päästessään opiskelemaan Tampereen yliopiston näyttelijäntyön tutkinto-ohjelmaan. Pian tämän jälkeen alkoivat työt Tampereen Työväen Teatterissa.

Elämä keskustassa vaihtui Petsamoon pari vuotta sen jälkeen, kun hän tapasi vaimonsa – myös Anna Kareninan Tampereen Teatteriin ohjaavan – Marika Vapaavuoren.

– Tämä on kolmas talomme Petsamossa. Ihastuin alueeseen vuosia sitten, kun olimme käymässä täällä vaimoni vanhempien luona. Silloin jo mietin, että jos jossain pitää ihmisen asua, niin täällä.

Metsän reunassa sijaitsevan talon pihalla käyvät kauriit syömässä talvisin. Sijainti on muutenkin Halmeen mukaan erittäin hyvä. Entistä paremman siitä tekee tulevaisuudessa Kaupin alueelle sijoittuva Tampereen ratikan pysäkki.

– Pääsen metsän reunalta noin viidessä minuutissa kävellen ratikalle, Halme kertoo ja kaarta autonsa kotipihalleen.

– Onhan tämä Tampere ihan superhieno! Tämä on aina kotipaikka.

Kaksi asiaa, joista luovun:

  1. Olemme vakavasti harkinneet, että kattoremontin yhteydessä laitettaisiin katolle aurinkopaneelit. Saaressa sijaitsevalla mökillämme näin jo onkin. Tätä samaa ideaa pitäisi voida lisätä myös kotioloissa.
  2. Muovi. Siitä pitäisi päästä eroon. Kotona kierrätämme paljon, löytyy kestokasseja kauppareissuille ja biohajoavia pesuaineita pyykille. Muutenkin pyrimme elämään, joka ei kuormittaisi luontoa.

Lari Halme

  • Syntynyt Hollolassa.
  • Valmistunut näyttelijäksi Tampereen yliopiston näyttelijäntyön tutkintoohjelmasta vuonna 2001.
  • Tehnyt monipuolisen uran eri puolilla Suomea: Tampereen Teatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Turun Kaupunginteatteri, Uusi Iloinen Teatteri, Helsingin Kaupungin teatteri.
  • Esiintyy syksyllä 2018 useissa eri näytelmissä: Cats, Sademies, Anna Karenina.
  • Tunnetaan Uusi Päivä ohjelman Terona.
  • Kuvaa parhaillaan syksyllä 2019 alkavaa tv-ohjelmaa.

Näyttelijä Lari Halme Tammerkosken maisemissa. Kuva: Rami Marjamäki