Teksti: Mari Vehmanen / Kuvat: Rami Marjamäki, Unsplash

Omaa sähköä auringosta

Ajatus omasta kattovoimalasta eli aurinkopaneeleista on alkanut houkuttaa monia energian hinnan noustessa. Keskustelu sähköpulasta on saattanut panna vauhtia pohdintoihin. Aurinkovoimalan hankkiminen kannattaa suunnitella huolellisesti.

Suunnittelupäällikkö Kari Tappura Tampereen Sähköverkko Oy:stä vahvistaa, että kotitalouksien oma sähkön pientuotanto on nouseva trendi.
– Jo pari, kolme viime vuotta ovat olleet vilkkaita. Ja nyt varsinkin itse tuotetun sähkön myyminen takaisin verkkoon on käynyt yhä kannattavammaksi.

”Nyt varsinkin itse tuotetun sähkön myyminen takaisin verkkoon on käynyt yhä kannattavammaksi.”

Paneelikaupoille ei Kari Tappuran mukaan kuitenkaan kannata rynnätä suin päin. Erityisesti haja-asutusalueella on syytä aivan ensiksi varmistaa, minkä kokoinen oma tuotanto on ylipäänsä liitettävissä verkkoon.
– Taajama-alueella kattovoimalan teho voi omakotitaloliittymissä pääsääntöisesti olla korkeintaan 6,9 kW, mutta maaseudulla mahdollinen teho on toisinaan pienempi, Kari Tappura sanoo.

Asia selviää parhaiten ottamalla yhteyttä verkkoyhtiön liittymäpalveluun mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Ilmoitus etukäteen

Seuraava askel on tehdä ilmoitus oman pientuotannon aloittamisesta. Tämä onnistuu netissä. Jo ilmoitusvaiheessa tiedossa tulee olla urakoitsija, jolla on oikeudet tehdä sähköasennuksia.
– Ilmoitus on parasta tehdä hyvissä ajoin etukäteen. Asia ei ole ollut ihan selvä kaikille aurinkopaneelit hankkineille, Kari Tappura painottaa.

Oman tuotonnon edellytyksiin kuuluu, että verkkoyhtiön työntekijät pääsevät tarvittaessa kytkemään pienvoimalan pois verkosta. Erotuskytkin pitää asentaa esimerkiksi talon ulkoseinään tai muuhun paikkaan, johon on aina esteetön pääsy.
– Tämä on turvallisuuskysymys. Kun vaikkapa lähialueen sähkökaapeissa tehdään huoltotöitä, kenenkään paneeleista ei saa tulla sähköä verkkoon edes laitteen vikaantuessa, Kari Tappura selittää.

Ennen oman tuotannon aloittamista verkkoyhtiön ammattilaiset käyvät vielä kiinnittämässä verkkoyhtiön sähkökaappiin tuotannosta kertovan tarran. Samalla tarkistetaan sähkömittarin toimiminen molempiin suuntiin ja vaihdetaan se tarvittaessa.

Myös tuotetun sähkön myymisestä tulee tehdä erikseen myyntisopimus. Näin tuotanto pystytään ottamaan huomioon sähkölaskussa.
– Hyvitys tulee aina varsinaisen sähkön hinnasta, ei siirtomaksuista, Kari Tappura kertoo.

Miten toimisin sähkökatkon aikana?

Julkisuudessa on spekuloitu jopa sähkökatkojen olevan tulevana talvena mahdollisia sähköpulan vuoksi. Käyttöpäällikkö Jouni Vanhanarkaus Tampereen Sähköverkko Oy:stä arvioi kansalaisten huolen kasvaneen ehkä turhankin suureksi.
– Riskihän on ollut olemassa aina pitkien pakkasjaksojen aikana. Energiantuonnin Venäjältä tyrehdyttyä järjestelmämme on hieman haavoittuvampi kuin ennen. Siinä mielessä varautuminen on hyvästä.

Vanhanarkaus korostaa, että katkot ovat vasta viimeinen keino.

Mahdollisista katkoista tiedotetaan tehokkaasti mediassa ja esimerkiksi henkilökohtaisesti tekstiviestein, jos vain aikaa on. Katkojen kesto olisi kerrallaan korkeintaan pari tuntia.
– Siinä ajassa eivät pakasteet ehdi sulaa tai koti jäähtyä. Mutta varautua voi vaikka tarkistamalla taskulamppujen paristot. Ylipäänsä voi tehdä pienen ajatusleikin ja miettiä, miten toimisi kotona ilman sähköä.

Jouni Vanhanarkauksen mukaan paras tapa tehdä osansa katkosten välttämiseksi on pienentää mahdollisuuksien mukaan omaa sähkönkulutusta.

Ruskeahiuksinen mies Tampereen Sähkölaitoksen keltaisessa työtakissa.
Jouni Vanhanarkaus

Lue myös: Kaikki irti pörssisähköstä

Julkaistu 26.10.2022