Vaalea lyhyt hiuksinen nainen nojaa tammerkosken kaiteeseen ja hymyilee kameralle

Pääkirjoitus: Vehreä Metropolimme – ihmisten ja ilmaston iloksi

Vehreä Metropolimme – ihmisten ja ilmaston iloksi 

Tampereen kaupunkiseutu on kansainvälinen alue. Se näkyy elinkeinoelämässämme ja maahanmuutolla vahvistuvassa väestörakenteessamme. Kehitys liittyy kahteen isoon trendiin, kaupungistumiseen ja globalisaatioon. 

Viime vuonna kaupunkiseudun ennätysmäisestä väestökasvusta jo noin puolet tuli ulkomailta. Tätä me myös tarvitsemme, koska väestömme vanhenee ja lapsia syntyy vähän. Kansainvälistyminen näkyy jatkossa yhä enemmän arjessamme, kun työpaikat, koulut ja tapahtumat kansainvälistyvät.  

Nykyisessä epävakaassa ympäristössä yhteistyön arvo korostuu.

Tampereen kaupunkiseutu on ainutlaatuisen hieno kokonaisuus. Usein kuulee sanottavan, että tämä on sopivan kokoinen ja tuntuinen alue asukkaille ja uusille tulijoille. Seudun toimijoiden henkinen yhteys ja konkreettinen yhteistyö ovat tärkeitä menestymisessä. Nykyisessä epävakaassa ympäristössä yhteistyön arvo korostuu. Vaalitaan sitä taitoa!  

Kaupunkiseudun tuore Vehreä Metropolimme -suunnitelma kertoo, että haluamme olla maailmanluokan toimija ja rakentaa kuntarajatonta kokonaisuutta, ei vain sen osia. Vehreyttä haluamme vahvistaa ihmisten ja ilmaston iloksi. Kuten meksikolainen Dalia kertoo, parasta täällä ovat järvet ja puut. Hän myös muistuttaa, että on tärkeää suunnitella kaupunkeja niin, että vastuullisuus toteutuu kaikilla tasoilla.   

Me ratkaisemme, millaisen kaupunkiseudun jätämme tuleville sukupolville. Seudun 0,4 miljoonan asukkaan omat valinnat yhdistettyinä päättäjien linjauksiin kertovat siitä jotain jo tänään. On hienoa, että tietoa kestävän kehityksen välttämättömyydestä ja keinoista on paljon saatavilla. Tästäkin 2030-lehdestä. Se on voittava ja vahvistava suunta! 

Päivi Nurminen
Seutujohtaja, Tampereen kaupunkiseutu 

Vaalea lyhyt hiuksinen nainen nojaa tammerkosken kaiteeseen ja hymyilee kameralle.
2030-lehti. Tampereen kaupunkiseudun seutujohtaja Päivi Nurminen. Kuva: Tampereen kaupunkiseutu

Maisemakuva Tampereesta lintuperspektiivistä, metsän takana siintää sinisenä kimmeltävä Pyhäjärvi.

Vastaa Tulevaisuuskyselyyn: miten sinä asut ja elät tulevaisuudessa?

Vastaa Tulevaisuuskyselyyn: 

Miten sinä asut ja elät tulevaisuudessa?

Tampereen kaupunkiseudulla on käynnissä Väestöskenaariot ja asukkaat 2040 -hanke, jossa seutusuunnittelun asiantuntijat kartuttavat ymmärrystä kaupunkiseudun mahdollisista tulevaisuuksista sekä siitä, millainen seudun väestö voisi olla vuonna 2040. 

Kutsumme sinut vastaamaan kyselyyn, jolla keräämme seudun asukkaiden näkemyksiä ja ymmärrystä arjesta ja tulevaisuuden elämäntavoista kaupunkiseudulla.  

Pääset vastaamaan hankkeen nettisivuilta löytyvästä linkistä. Kysely on auki 10.5.2024 saakka. 

The Tampere City Region is running a project called Population Scenarios and Residents 2040, in which urban planning experts are developing an understanding of the possible futures of the region and what the population of the region could look like in 2040.
We invite you to respond to the Future Survey, which collects the insights and understanding of residents about their daily lives and future lifestyles in the city region. 

You can find the link to respond to the survey on the project website. The survey is open until 10.5.2024.   

Seutupaneelin jäsenenä saat aina tiedon osallisuusmahdollisuuksista.

Liity vaikuttajien joukkoon: tampereenseutu.fi/seutu