Teksti: Lea Penttilä / Kuva: Sami Helenius
Teemun jätesilmä pelasti Onni-hamsterin
Teemu Saari nauttii fyysisesti raskaasta, mutta mukavan itsenäisestä työstä jätteenkuljetusurakoitsijana.
Millainen on työnkuvasi?
Tyhjennän itätamperelaisten biojäteastioita. Lisäksi haen kartonkeja ympäri Pirkanmaata. Perheyrityksemme viisi kuskia kerää jätteitä kahdessa vuorossa.
Kuinka tuttuja ovat maisemat Tarastenjärvelle?
Käyn vuoron aikana kerran kippaamassa kompostointilaitokseen noin 170 paikasta kertyneen 6 000–7 000 kilon biokuorman. Kartonkikuormaan tyhjennän noin 70 paikan syväkeräysastiat. Loppuvuodesta kärrään biojätteet Koukkujärvelle, jossa samalla reissulla tankkaan auton omistakin viemisistä tuotetulla biokaasulla.
Yllättävin jäteastialöytö?
Kurkkaan astioihin ennen tyhjennystä. Kerran silmiini osui astian pohjalla pilkottanut jyrsijän häkki. Uusintavilkaisulla näin häkissä liikettä. Poimin roskikseen heitetyn hamsterin pahvilaatikkoon ja käytin sen vuoroni lopuksi eläinlääkärissä. Kun hyvävointisen hamsterin omistajaa ei lukuisista huhuiluista huolimatta löytynyt, eli se Onniksi ristittynä lemmikkinämme kaksi onnellista vuotta.
Mistä saat kiitoksia?
Avuliaisuudesta. Mietin mielelläni ratkaisuja asiakkaiden pulmiin, ja välillä ongin syväkeräysastiaan tippuneita avaimia tai lompakoita.
Miten vietät vapaa-aikasi?
Retkeilen, liikun koirien kanssa, lennätän dronea ja katson televisiosta komedioita. Lomistani nautin Lapissa.
Mikä Tampereella on parasta?
Pohjoisessa varttuneena arvostan sitä, että täällä kaikki tarvittava on lähellä eikä satojen kilometrien päässä.
Biojätteistä luomuravinteita ja uusiutuvaa biokaasua
- Pirkanmaan Jätehuollon uusi biolaitos valmistuu loppuvuodesta Nokian Koukkujärvelle.
- Biojätteistä tehdään luomulannoitteita ja biokaasua.
- Biokaasu on paikallista uusiutuvaa energiaa, jota käytetään liikennepolttoaineena.
- Laitoksen vuosituotannolla ajaa 1 000 kertaa maapallon ympäri.
Pirkanmaan Jätehuollon sivuilla lisää asiaa kierrätyksestä ja jätehuollosta
Julkaistu 14.4.2020