Teksti: Lea Penttilä / Kuvat: Laura Vesa

Viemäri ei kätke tyhmyyksiä

Noudatathan viemärietikettiä? Se kannattaa, sillä viemäriin tuupatut vierasaineet hulahtavat paluupostina pahimmillaan vesistöön ja ravintoketjuun saakka.

Nina Kenkimäki pesee koiraansa.
Nina Kenkimäki punnitsee tarkkaan aiheuttamaansa ympäristökuormaa myös lemmikkinsä hoidossa.

10-vuotiaan siperianhusky Lurun tassut pysähtyvät tottuneesti kylppärin lattiakaivon reunalle. Lenkiltä anturoissa salamatkustaneet tuliaiset huuhtoutuvat ritilän rakosista.

– Pahimmat kurat esisiistimme lätäköissä, ruohikossa tai lumessa, mutta silti mietin aina suihkuttaessa, onkohan viemäreiden kannalta väärin putsata lemmikki näin, Nina Kenkimäki tuumaa.

Toinenkin viemärihuoli liittyy lemmikkiin: koiranruokien rasva on tukkinut putket jo useampaan kertaan.

– Putkeen kertyy ajan kanssa rasvatukko, vaikka Luru nuolee astiansa puhtaaksi ja pyyhin kupit paperilla ennen pesua.

Viemäriin saa laittaa

  • pytyn huuhteluvesiä, wc-paperia ja sitä itseään
  • astian- ja pyykinpesuvesiä
  • peseytymis- ja siivousvesiä

Muualle kuin viemäriin kuuluvat

  • kiinteä tai nestemäinen rasva
  • lemmikkien kuivikkeet
  • hiukset
  • hiekka
  • ruuan tähteet

Salakavala mikromuovi

Kenkimäki pohtii paljon arkensa ympäristövaikutuksia.

– Ruoantähteitä ei jää, kemikaalimäärät minimoin, kierrätän ja lajittelen kaiken mahdollisen enkä shoppaile turhia.

Mikromuovit harmittavat, koska niiden väistely on niin vaikeaa. Hammastahnan, pesuaineita ja osan meikeistä olen vaihtanut luonnonkosmetiikkaan. Vaateostoksilla menisin aivan solmuun, jos lähtisin penkomaan luontoystävällisintä tuotetta, siksi ostan ja pyykkään vain tarpeen tullen.

Nina Kenkimäki punnitsee tarkkaan aiheuttamaansa ympäristökuormaa myös lemmikkinsä hoidossa. Terveellinen ruoka ja luonnonmukaiset puhdistusmenetelmät ovat hänelle tärkeitä vastuullisuusvalintoja.

– Minulle on tärkeintä, etten kerää myrkkyjä kehooni ja käytän vastuullisesti mahdollisimman luonnonmukaisia aineita. Se, mikä on terveellistä minulle, ei kai voi olla kovin vahingollista luonnollekaan.

Tampereen Veden verkostopäällikkö Pekka Laakkonen
Tampereen Veden verkostopäällikkö Pekka Laakkonen korostaa ympäristövastuullisuudessa kahden kauppaa: viemäreihin huuhdotaan vain sinne kuuluvia aineita, jotka jätevedenpuhdistamot käsittelevät mahdollisimman tarkasti.

Viemäri ei ole musta aukko

– Rasvojen, kissanhiekan ja muun asiattoman aineksen huuhtomisesta tukkeutuu ja tulvii ensimmäiseksi oma putkisto. Näin kinkunpaistokauden lähestyessä on muistettava, että jähmetetty paistorasva kuuluu biojätteisiin, korostaa Tampereen Veden verkostopäällikkö Pekka Laakkonen.

Viemäritukoksista sekä kiinteiden jätteiden poistamisista koituu vesilaitokselle tuntuvia kustannuksia. Yksistään Viinikanlahden jätevedenpuhdistamolta kuljetetaan kiinteää jätettä jätekeskukseen vuosittain noin 500 000 kiloa. Määrä vastaa suunnilleen 60 kuorma-autollista muun muassa vanupuikkoja, sukkahousuja, vaippoja ja tulitikkuja eli viemäriin kuulumatonta materiaalia.

Jäteveden puhdistamisen prosessikaavio
Jäteveden puhdistamisessa on monta vaihetta. Lopputuloksena on puhdasta vettä ja lannoitevalmisteen raaka-ainetta.

Viemäreiden vierasaineet haittaavat jätevedenpuhdistamoiden ja vesistöjen lisäksi myös ravinteiden hyötykäyttöä. Vaikka monista haitta-aineista saadaan puhdistettua yli 90 prosenttia, oman kemikaali- ja lääkelastin kevennys kannattaa. Esimerkiksi kosmetiikan yleistä säilöntä- ja antimikrobiainetta, triklosaania, päätyy Tampereella vesistöön vuosittain kilon verran. Antibioottien kulkeuma on parikymmentä kiloa ja kipulääkkeiden noin 40 kiloa vuodessa. Muovien pehmittäjiä ja kosmetiikan kosteuttajia, ftalaatteja, pääsee prosessin läpi vuosittain noin 20 kiloa.

Tampereen jätevedenpuhdistamot käsittelevät jätevettä yli 30 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Tuoreinta puhdistustekniikkaa hyödyntävä kuuden kunnan yhteishanke, Sulkavuoren keskuspuhdistamo, pienentää käynnistyttyään vuonna 2024 huomattavasti Pyhäjärven ja sen alapuolisen vesistön jätevesistä johtuvaa vesistökuormaa.

Keskuspuhdistamo vähentää Pyhäjärven kuormitusta

  • Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan, Tampereen, Vesilahden ja Ylöjärven jätevedet johdetaan 2024 alkaen siirtoviemäreissä ja pumppaamojen avulla Sulkavuoreen käsiteltäväksi.
  • Puhdistetut vedet johdetaan kalliotunnelissa Sulkavuoresta Vihilahteen ja purkuputkeen, jota pitkin puhdistettu vesi siirtyy Pyhäjärveen.
  • Sulkavuoreen rakennetaan myös biokaasulaitos, jossa jätevesien lietteistä tehdään mädättämällä biokaasua. Kaasumoottorit ja -kattila tuottavat lähes 60 % puhdistamon tarvitsemasta sähköstä ja 100 % lämmöstä.
  • Pyhäjärven jätevesistä aiheutuva typpikuormitus vähenee 70 % nykytilaan verrattuna.

keskuspuhdistamo.fi

Kestävä Tampere 2030

  • Tampereen kaupunki on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuonna 2030.
  • Tavoitteeseen päästään yhteistyössä tytäryhtiöiden, sidosryhmien, yritysten ja asukkaiden kanssa.
  • Sulkavuoren keskuspuhdistamo on yksi hanke, joka vauhdittaa tavoitteen toteutumista.

Lue lisää Kestävä Tampere 2030 -ohjelmasta