Kolumni: Ei vastahankaa, vaan myötävoimaa

Asensimme viime kesänä parvekkeellemme aurinkopaneelit. Tuntui helpottavalta tietää, että saisimme pestyä koneellisen pyykkiä, jos edessä olisi energiakriisi sähkökatkoineen. Miniaurinkovoimalan pyörittäminen oli myös mielenkiintoista, sillä sen mittareista pystyy seuraamaan tarkasti voimalan energiamäärää ja kulutusta. Iltapäivälehtikin kiinnostui paneeleistamme ja teki niistä jutun.

Aurinkovoimalamme maksoi saman verran kuin viimeisiään vetelevä bensakäyttöinen auto, jonka polttoaine- ja huoltokuluja en uskalla laskea.

Samoja summia käytetään surutta myös matkusteluun ja uusiutumatonta energiaa kuluttaviin, päästöjä tuottaviin vempeleisiin. Tästä huolimatta saimme tsemppiviestien lisäksi ilkkumista.

Panitte kolme tonnia noihin vehkeisiin, idiootit!

Panitte kolme tonnia noihin vehkeisiin, idiootit! Mietin, että tältä varmaan tuntui 1970-luvun alussa niistä, jotka käyttivät turvavöitä, vaikka se ei ollut pakollista.

Yle Areenasta löytyy arkistovideo, jossa autoilija tyrmää turvavyöt ”humpuukina”. Uusiutuvaan energiaan satsaamiselle naureskelu tuntuu varmasti yhtä hullulta tulevaisuudessa.

Pienen aurinkovoimalamme lisäksi iloitsen siitä, että kotikaupungissani ollaan energia-asioissa etukenossa. Tampereen Energia satsaa entistä enemmän puhtaaseen energiaan. Yhtiö muun muassa uusii koko sähkömittarikantansa. Pian muissakin kodeissa voidaan seurata sähkönkulutusta tarkasti. Tiedon avulla esimerkiksi pyykkien pesun voi ajoittaa fiksusti.

Kun kyse on ympäristön ja tulevaisuuden kaltaisista asioista, suosittelen suhtautumaan innovaatioihin uteliaasti. Harjoittamaan vastahangan sijaan myötävoimaa, edes joskus.

Totuttuja ajatuksiaan kannattaa kyseenalaistaa. Miksi on naurettavaa sijoittaa kolme tuhatta euroa aurinkopaneeleihin, mutta sama summa autonrämään on järkivalinta?

Vanhan auton turvavyötkin olivat aikoinaan jotain uutta ja epäilyttävää.

Kuinkas sitten kävikään?

Janica Brander on tamperelainen toimittaja, kirjailija blogaaja, ruokavaikuttaja ja ihminen.

Lue myös: Fiksun energian aika

Julkaistu 31.10.2023