2030-julkaisu loppuu, työ jatkuu

Teksti: Tiina Makkonen

2030-julkaisu loppuu, työ jatkuu

Lämpimät kiitoksemme sinulle, joka olet seurannut työtämme kestävän ja toimivan arjen puolesta tämän lehden kautta. Vaikka 2030-lehti jää nyt historiaan, työmme jatkuu kohti samoja tulevaisuuden tavoitteita. Tavataan jatkossa muilla kanavilla!

Vuosi 2030 on pian täällä. Silloin meitä Tampereen kaupunkiseudulla asujia on jo 440 000 asukasta, ja seudun kasvu jatkuu. Kansainvälistymme lisää, mutta myös ikäännymme. Houkuttelemme nuoria aikuisia uusilla työpaikoilla, kestävällä liikkumisella ja sinivihreällä kaupunkiympäristöllä. Päätöksenteossa näkyy yhä useammin luonnon monimuotoisuus ja asukkaiden hyvinvointi. Kuntarajaton kaupunkiseutu, Tampere naapurikuntineen, kasvaa Vehreän metropolin hengessä. Seudun asukkaat otamme jatkossa yhä enemmän mukaan yhteisen tulevaisuuden suunnitteluun. 
tampereenseutu.fi

Vuonna 2030 myymämme energia on hiilineutraalia. Hiilineutraaliuden saavuttaminen ei ole helppoa, mutta yhdessä se on mahdollista. Sen lisäksi olemme päättäneet pyrkiä vieläkin kunnianhimoisempaan tavoitteeseen: olemme hiilinegatiivisia vuoteen 2040 mennessä. Kaukolämpö on ainoa tulevaisuudessa hiilinegatiivinen lämmitysmuoto tiheästi asutuissa ja kehittyvissä kaupungeissa, kuten Tampereella. Olemalla asiakkaamme olet mukana tässä muutoksessa. Pysäytämme ilmastonmuutoksen yhdessä asiakkaidemme kanssa. 
tampereenenergia.fi/hiilineutraali-tampere 

Tampereen Vesi jatkaa osakeyhtiönä kohti vuotta 2030. Huolehdimme jatkossakin vastuullisesti vedenhankinnasta ja -jakelusta Tampereella ja Pirkkalassa. Puhdistamme jätevedet tehokkaasti vuoteen 2025 saakka, kunnes Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo aloittaa varsinaisen toimintansa ja ottaa vastuun kaupunkiseudun jätevesien käsittelystä. Kaupungin kasvaessa rakennamme suunnitelmallisesti vesi- ja viemäriverkostoa, jotta vedenkäyttäjät saavat koteihinsa turvallista hanavettä toimintavarmasti ympäri vuorokauden ja jätevedet saadaan johdettua puhdistamolle. 
tampereenvesi.fi

Vuonna 2030 olemme siirtyneet kiertotalouteen. Seutumme asukkaat ovat entistä tiedostavampia kuluttajia – tuotteilla on pitkä käyttöikä, niitä arvostetaan, jaetaan ja huolletaan. Jätettä syntyy vain vähän ja asukkaat lajittelevat innokkaasti kaikki raaka-aineet kiertoon. Jätteiden kierrätysaste lähenee 65 prosenttia ja lopusta jätteestä tehdään paikallista energiaa. Jäteautot kulkevat uusiutuvalla biokaasulla, jota tuotamme seudun biojätteistä. Voimalaitoksissa hiilidioksidin talteenotto on arkipäivää ja iso askel kohti hiilinegatiivista tulevaisuutta.
pjhoy.fi/tutustu 

Vuonna 2030 tarjoamme kokonaisvaltaisia, järkeviä ja ympäristötietoisia liikkumisen palveluita. Autot käyttävät yhä enemmän uusiutuvaa energiaa ja pysäköintipaikat siirtyvät maan päältä maanalaisiin luoliin jättäen tilaa vehreälle kaupunkikeskustalle. Ihmiset pysäköivät fiksusti ja välttävät turhaa autolla liikkumista. Tampereen keskusta on entistäkin saavutettavampi autolla maanalaisten yhteyksien vuoksi. Ydinkeskustassa liikutaan pääsääntöisesti jalan ja kevyttä liikennettä käyttäen, liityntäpysäköinti on vakiintunut toimintatavaksi. 

finnpark.fi 


Maine syntyy teoista 

Teksti: Tiina Makkonen

Maine syntyy teoista 

Mies nojaa sininen pikkutakki päällä punatiiliseinää vasten, iso omenapehmolelu kädessään.

Pirkanmaan Jätehuollon toimitusjohtaja Pasi Muurinen on ehtinyt vuodessa oppia talon ja toimialan tavoille. Nyt suunta on vahvasti eteenpäin.  

Siirryit reilu vuosi sitten energiatoimialalta jätehuollon puolelle. Mitä on jäänyt vuodesta päällimmäisenä mieleen? 

Isoihin muutoksiin on varauduttava nykyään kaikilla toimialoilla, sama koskee jätehuoltoakin. Jotta Pirkanmaan Jätehuolto saa pidettyä edelläkävijän maineensa, emme voi käpertyä siiliksi ja nostaa piikkejä pystyyn, vaan meidän pitää uusiutua ja hyödyntää toimintaympäristön muutokset. Kiertotalous on nyt vahva trendi. Se on meidän kotikenttämme. 

Minkälaisia haasteita jätehuollolla on edessään? 

Yleinen ilmiö on se, että asiakkaiden odotuksen kasvavat. Meidän on pystyttävä tarjoamaan yhä parempaa palvelua. Se mikä asiakkaille riitti 10 vuotta sitten, ei riitä enää tänä päivänä.   

Vaikka Tampereen ydinkeskusta tiivistyy, kiinteistöt ovat korkeampia, kadut ahtaampia ja porttikongit pienempiä, jätehuollon on pystyttävä hoitamaan tehtävänsä yhtä huomaamattomasti kuin ennenkin. Erilaisiin yhteiskunnan odotuksiin on siis kyettävä vastaamaan myös.   

Tämän päivän jätehuoltoyhtiö on monenlaisten markkinoiden ja verkostojen kanssa vuorovaikutuksessa. Meidän tehtävänämme on hallita koko tämä arvoketju ja mukautua myös muutoksiin, joita muuttuvat markkinat ja lainsäädäntö tuovat tullessaan. Jo nyt jätehuolto on vahvasti säännelty toimiala. 

Mitä olet oivaltanut jätehuollosta toimialana?

Arjen peruspalveluille on tyypillistä, että kun ne toimivat, niihin ei kiinnitetä huomiota, mutta jos vaikkapa jäteastian tyhjennys myöhästyy päivänkin, se herättää vahvojakin tunteita. Tämä osoittaa sen, että teemme todella merkittävää työtä. Ihmiset pitävät jätehuollon toimivuutta tärkeänä asiana.   

Työmme alkaa siitä, että opetamme pienille koululaisille, miten vähennetään ruokahävikkiä ja lajitellaan jätteitä. Ketjun lopussa Tammervoiman loppukuonasta kerätään talteen arvometallit ja Biomyllyn mädätejäännös levitetään peltoon lannoitteeksi. Arvoketjumme on pitkä ja haastaa joka päivä.   

Mitä teet, kun et tee töitä? 

Asumme perheen kanssa Nokialla. Harrastan ennen muuta lasten harrastuksia. Kun on kaksi koululaista, niin sehän tarkoittaa, että on paljon kuljettamista ja kannustamista ja vähän kustantamistakin. Harrastan myös itse viikoittain hikiliikuntaa pelaamalla sählyä. Kun minulta kysytään, kannatanko Tapparaa vai Ilvestä, vastaan aina, etten kumpaakaan. Olen kotoisin Porin seudulta ja siten luonnollisesti Porin Ässien kannattaja.


Nainen tankkaa biokaasua autoonsa tankkausasemalla

Kiertotalouden asialla

Teksti: Tiina Makkonen

Kiertotalouden asialla

Jotta luonnonvarat riittävät tulevaisuudessa, täytyy kehitellä yhä fiksumpia toimintamalleja, joiden avulla voidaan kuluttaa yhä kestävämmin. 

Reilu vuosi sitten Pirkanmaan Jätehuolto päätti lisätä panostusta kiertotalouden edistämiseen ja haki kehitysyksikköönsä alan erityisosaajaa. Kiertotalousasiantuntijan tehtävää on siitä lähtien hoitanut ympäristötekniikan diplomi-insinööri Maarit Särkilahti.   

– Kiertotalous on uusi ja nopeasti kehittyvä ala. Seuraan työssäni alan tutkimusta ja kehitystä ja olen itsekin mukana monenlaisissa verkostoissa, Maarit Särkilahti kertoo.  

Kehitämme Pirkanmaan Jätehuollossa järjestelmiä, joiden avulla saamme materiaalit entistä paremmin kiertoon. Erityisesti muovien ja biojätteen kierrättämistä voidaan vielä parantaa.  

Viime vuonna yhtiö keräsi kokeiluna jätekeskuksissa kovamuovia. Yhteistyökumppanina toimiva kierrätysyritys kehitti omaa käsittelyprosessiaan muovin koostumuksesta saadun tiedon perusteella.   

– Yhteistyö on tärkeää, jotta saamme kiertotalouden ratkaisuja kehitettyä eteenpäin. Tämä on mielenkiintoista työtä, jolla on aidosti merkitystä.   

Kiertotalous Pirkanmaa -kehittämiskeskus  

Maakunnallinen Kipi on perustettu vuonna 2023 tukemaan kuntia ja yrityksiä kiertotalouden edistämisessä. Tilaamme keskukselta erilaisia asiantuntijapalveluita.  

Yritykset  

Materiaalin kierrätykseen erikoistuneet yritykset hoitavat Pirkanmaan Jätehuollon keräämän materiaalin käsiteltynä uusiokäyttöön. 

Tutkimuslaitokset  

Pirkanmaan Jätehuolto osallistuu moniin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin sekä muun muassa tarjoaa materiaalia erilaisiin testauksiin. 

Kunnat  

Jätehuoltoyhtiön 17 omistajakunnalla on kullakin omia ympäristö- ja kiertotaloustavoitteita, jotka on otettava huomioon kiertotalousasiantuntijan työssä. Kunnat saavat jäteyhtiöstä tietoa muun muassa jätemääristä ja jätteiden käsittelytavoista.   

Suomen Kiertovoima ry  

Yhdistys edistää kiertotaloutta uudistamalla jätehuoltoa ja innovoimalla materiaalien kierrätystä kuntien jätelaitosten kanssa. Pirkanmaan Jätehuolto saa KIVOsta muun muassa vertailukelpoista tietoa eri alueilta. 

Ympäristöhallinto  

Jätehuoltoyhtiö käy keskusteluja kiertotalouden tavoitteista ja keinoista ympäristöhallinnon kanssa. Valtakunnallinen jätesuunnitelma ulottuu vuoteen 2027. Siinä esitetään jätehuollon ja jätteen synnyn ehkäisyn tavoitteet sekä toimet tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Lue myös: Maine syntyy teoista

Lue myös: Hyvästit ilmalinjoille

 

Julkaistu 08.04.2024