Vesihuolto

Toimintavarmaa vesihuoltoa

Arjen sujumisen kannalta on olennaisen tärkeää, että koteihimme virtaa päivittäin raikasta, laadukasta talousvettä. Myös jätevedet johdetaan turvallisesti ja ympäristöä kuormittamatta takaisin luonnon kiertokulkuun.

Kolumni: Vedessä on luonnetta

Laboratoriossa veden ominaisuudet pyritään kuvaamaan numeroilla. Vettä analysoidaan monessa vaiheessa vedenpuhdistusprosessin aikana.

kuvituskuva, vesipisaroita

Vellamo: Täydet 10 000 pistettä

Verkkopalvelu kertoo Tampereen talousveden laadun paikkatietoa hyödyntäen.

kahvia juomassa

Eliksiiriä kaikille meille!

Tampereen Vesi pitää huolta, että raikasta vettä riittää kaikille. Muualla maailmassa juomakelpoinen vesi ei ole itsestäänselvyys.

Keskuspuhdistamon työmailta tulee 910 000 tonnia louhetta.

Aikamoinen ralli – vai onko sittenkään?

Keskuspuhdistamon työmailta louhittua kiveä ajetaan kaupungin eri rakennuskohteisiin.

Kuva tunnelista

Tekstarilla tietoa tulevista kallioräjäytyksistä

Voit tilata suoraan puhelimeesi tiedon Sulkavuoren keskuspuhdistamon räjäytyksistä.

Nina Kenkimäki pesee koiraansa.

Viemäri ei kätke tyhmyyksiä

Vierasaineet kulkeutuvat viemärin kautta pahimmillaan vesistöihin saakka.

Maarit Rautavaara

Kolumni: Puhdasta ja raikasta – entistä sujuvammin

Toimiva asiakas- ja laskutusjärjestelmä on hyvän palvelun ydin.

Tunnelin louhintaa.

Jätevedet tunnelissa Sulkavuoreen

Tampereen seudun keskuspuhdistamon rakentaminen alkaa näkyä Hatanpäällä.

Poika pesemässä kasvojaan vesihanan alla.

Asiakkailta peukkua Tampereen Vedelle

– Tampereella juodaan kirkasta hanavettä, kiittävät Tampereen Veden asiakkaat.